Jeah taas on aika ottaa kone syliin ja purkaa onnellisuuden yliannostusta tänne.
Makeiden unien täyttämä automatka juuri äsken päättyi siihen että mut pudotettiin kotiportille.
Kävelen sisään vieläkin hämmentyneenä siitä että yhtäkkiä olen ypöyksin. Yhtäkkiä en ookkaa tuhansien ihmisten keskellä. Missä kaikki monet monet upeet ihmiset on keiden kanssa sain just viettää yhden elämäni hienoimmista viikonlopuista? Aivan, ne jäi mun parhaiden muistojen joukkoon.

Jotten jätä teitä ihan kujalle, avaan asiaa sen verran että olin juhannuskonferenssissa eli "Konffa":ssa Keuruulla. Lähdin sinne perjantaina ilman mitään käsitystä siitä missä nukkuisin. Ensimmäisen vartin aikana saapumisesta sain jo yöpaikan uuden tutun teltasta. Kertoo vähä siit minkälaisten ihmiste kans sain olla.

Ensimmäitteeks tietysti häkellystä sosiaalisesta paljoudesta ja siitä mite mukavia ihmiset voi oikeesti olla. Sitten uimaan alkkareilla tottakai koska mitä sitä nyt turhaa ottaa pyyhettä ja uikkareita konffaan mukaa. Upea tunne. Ihmiset on ilosia ja maisemat sairaat. Aurinko helottaa täyttä häkää koko päivän ja mikäs sen parempaa ku polttaa siinä iho. Lettujen viskelemistä miten sattuu ja onnistuiden jakaminen halukkaille.
Viimine ilta grillikatoksella ja laiturilla istumista mitä parhaimmassa seurassa.

Onneks tulin lähteneeks tol reissul, tosta tuli yks kesän ehdoton kohokohta jota ei voi unohtaa!

Eka blogikirjotus ja seki landella

Okei, kello on kolme yöllä, oon keskellä ei mitää Kyläsaaressa, ja alotan nyt blogien kirjoittamisen heikolla internet-yhteyedellä. Vihdoinki sain aikaseks alkaa kirjoittaa tätä päiväkirjaa, koska elämä vaa on nii hienoo ettei sitä uskalla ihmismuistin varaa jättää. Ties koska mul tulee nii paha dementia etten muista enää mitää.

No joo, takas tähän hetkee nyt. Selvennän tarinaa sen verran, että oon mun lapsuudenkaverin Jonin kanssa sen isovanhempien luona näiden ollessa jossakin muualla tän viikon. Ihan hassuu oli pyöräillä tänne sellasella pyörällä millä pyöräily on sitä että joka polkasulla täytyy antaa kaikkensa - myös alamäkeä mennessä. Samaan aikaan Joni pyöräilee vieressä kilpapyörällään polkaisten kerran viidessä minuutissa ja viilettäen kuten kevyt tuulahdus mun ohi uudestaa ja uudestaa aina sen jälkee ku se on jääny muutamaks minuutiks odottamaan mua.

Joku yli tunti kai me tänne poljettiin - ja joka ikine henkäys mä rakastin elämää enemmän ja enemmän päästessäni vihdoin pois masentavasta kaupungista ja nähdessäni pitkästä aikaa mitä oikee kauneus on. Laitan kuvia maisemista tänne perästäpäin jos se jotenki onnistuu.

Kun pysähdyttiin perille, nälkiintyneet zombihyttyset tuli heti toivottaa tervetulleeks mut. Ennen se olis ärsyttäny, mut jostai syystä nyt mä vaa nauroin ja henkäsin vaa lisää mielihyvän tunnetta mun keuhkoihin.

Heti ensiksi mentiin sytyttämään paras suomalainen keksintö - sauna. No okei, sytytettiin vaa puut siellä pesässä mut kumminkin. (Tiedän, muaki itkettää ton vitsin laatu.) Samalla uuni päälle ja makkarat sinne. Lapsetusta, saunan ikkunasta roikkumista ja saunatouksuilla lutraamista seurasi - eli mahtava ilta. Ps. El Dorado (vai miten sen leffan nimi nyt kirjotettiin) oli hullun hyvä, sai nauraa pää punasena elokuvan huumoria omalla sairaalla mielikuvituksella höystettynä tietysti.

Tää on nyt neljäs päivä täällä, päivät on ollu jollaki tasolla kopioita toisistaa, jote en jaksa jokasesta päivästä eriksee kirjoittaa. Mutta voi Luoja että on ollu kaunista ja viihtyisää. Kauppaan on kymmenen minuutin pyöräilyreissu, hauskaa vaihteluu kaupunkielämälle. Auringonvalo on nii hyvi syleilly aamust iltaa et tää tuntuu vaa joltai unelta.